98-ikäryhmässä näyttää kaikilla isoilla joukkueilla olevan jo edustusjoukkueet - niiden koko ja peluutustapa tosin vaihtelevat suuresti. Osalla joukkueista (mm. HJK, KäPa, Honka, OLS, TPV ...) on kapea edari ja samat pojat pelaavat koko ajan yhdessä kovissa turnauksissa. Toiset joukkueet (KuPS, VJS, Ilves ...) pyörittävät edareita missä poikia on paljon ja turnauksiin mennään hyvin erilaisilla koostumuksilla.
Kapean edarin etuja on tietysti hyvä tasokas (ja pienehkö) pelaajarinki jolle on helppo vetää hyvätasoisia treenejä. Lisäksi joukkueessa ei ole selkeitä heikkoja lenkkejä, jolloin nopeaan syöttöpeliin pyrkivä joukkuepelitapa on helpompi omaksua. Samat pojat pelaavat koko ajan yhdessä, he oppivat tuntemaan toisensa ja pelitapansa, ja turnausmenestys on taattu.
Isolla edarilla (ja sekalaisilla joukkueilla pelatessa) on suurempia tasoeroja joukkueen sisällä ja parhaat pelaajat ottavat todennäköisesti ison vastuun ja joutuvat koville. Peli perustuu enemmän näiden parhaiden yksilösuorituksiin eikä joukkuepeli ole niin näyttävää. Turnausmenestys on vaihtelevampaa.
Mielipiteitä??? Mikä on hyvä systeemi?
Kehittyvätkö parhaat pojat kummassa systeemissä enemmän? Entä ne hieman heikommat? Onko näille pojille jotka ovat siinä-ja-siinä mahtuvatko edustusjoukkueeseen parempi se että treenaavat parhaimpien kanssa (mutta saavat pienemmän vastuun peleissä) vai se että pelaavat ns. haastajajoukkueessa, jolloin ko. porukasta kasvaa uusia vastuunkantajia.

Vaikea sanoa, mikä on oikea tapa valita joukkueita ja peluuttaa. Tärkeinta kai joka tapauksessa on se että suomalainen jalkapallo saa näistä junioreista joitakin hyviä yksilöitä liigaan, ammattilaiskentille ja maajoukkueisiin. Siksi parhaita pelaajia pitää kuormittaa, heille pitää antaa paljon vastuuta eikä luovuutta saa kahlita. Kenttien laidalla kuulee aivan liikaa valmentajien ja taustajoukkojen suusta tuskastuneita ''Syötä!''-huutoja, kun taitava pelaaja on yrittänyt harhauttaa sen yhden pelaajan liikaa...
Suomalaisilla kentillä on jo nykyään 'tarpeeksi' niitä pelaajia jotka ottavat pallon haltuun ja antavat helpon ja riskittömän (ja usein hyödyttömän) syötön omille. Liian usein sormi menee kuitenkin suuhun kun sitä vapaana olevaa pelaajaa ei olekaan. Suomalaisilla kentillä on aivan liian vähän niitä pelaajia jotka pystyvät pitämään palloa, rauhoittamaan peliä ja tarvittaessa ohittamaan 1-2 vastustajaa, puhumattakaan niistä 'luonnollisista' maalintekijälahjakkuuksista. Siksi luovuutta ja riskinottoa (ja tietynlaista itsekkyyttä) pitäisi kannustaa ja sallia epäonnistuminen, vaikka se juuri siinä pirun tärkeässä Helsinki Cupin neljännesvälierässä ei joukkueen kannalta paras ratkaisu olisikaan...

Moi

Hienoa keskustelua täällä, vaikka minulle tuli tunne, että aloitettiin sillä, että muodostettiin mielipide. Niin hienosti Sokrates käänsi tämän keskusteluksi.

Ainakin omasta mielestäni niille, jotka ovat vähän rajoillla mahtuvatko edariin on parempi pelata jossain muualla kuin noissa isossa edareissa. Itseluottamus ei juuri penkillä kasva ja siihen ei vaikuta se kenen kanssa treenaat? Kuitenkin taitaa olla niin, että ne rajatapaukset, joita näissä edareissa on ei saa paliaikaa? Tämä on myös sen suomi futiksen yksi jarru, pojat jotka saisivat paljon peliaikaa omassa juokkueessaan lähtevät liian aikaisin "edarin vaihtopenkille" istumaan. Mitä hyötyä tästä on? Parempi olisi kun edarit pitäisivät vanhasta hyvästä lätkä säännöstä kiinni. "jos ei mahdu kahteen ensimmäiseen kenttään, niin ei kannata ottaa joukueeseen?

Ja Sokratesin mielipiteisiin, kuitenkin on niinkin, että joukkue pelaa? Onko se sinusta joukkuepeliä, että yksi poika menettää pallon noin kymmenen kertaa pelissä, kun taas päätti ohittaa liian monta pelaajaa? Eikö ihan oikeasti pelisilmällä ole mitään merkitystä, tämän yksilötaidon rinnalla? Ja on ihan oikeasti pelisilmän puutetta jos päättää, mennä läpi neljästä pelaajasta sen sijaan, että antaisi helpon syötön? Luovuutta ei todella varmaan saisi kahlita, mutta kai sillekin pitäisi jotkut rajat asettaa? Ja onko ne varman syötön antajat usein niitä joille valmennus on antanut ohjeet syötää sille huipulle, joka menettää pallon kohta sen huonomman sijaan, yksilöllistä taitokehitystä? Vaiko vain osalle yksilöista sitä taito kehitystä?

Ei varmaan ole edes kysymys, että pitäisikö junnuissa harjoitella pelaamaan sillä tavalla, että opin pelaamaan hyvin naapurin junnun kanssa? joo, parempi kun ei oikeasti harjoiteltasi niitä kiertoja ja muuta sellaista joka tuo kyllä menestystä junnuissa, mutta ehkä olisi parempi oppia pelaamaan kaikkien kanssa?

Tämän ikäisten (12v) ideaali edarin koko on 20 pelaajaa kuten käytännössä kaikilla parhailla Suomen seuroilla edarin koko onkin. Mikään seikka ei oikeasti puolla tätä isompaa ryhmää, jos todellinen edari halutaan koota. Joskus kuuluu perusteltavan isompaa edaria sillä, että ei vielä tiedä kuka kehittyy ja sillä, että lopettamisia tulee. Väitän, että ammattitaitoinen valmentaja näkee jo 12-vuotiaista kunkin urheilullisen lahjakkuuden + motivaation. Ja lisäksi uskon, että ennemminkin joku ns hyvä poika saattaa lopettaa sen vuoksi, että edari on liian iso ja harkoissa on turhia "sähläreitä" ja että tällaista ajattelua ei olisi, jos edari on tiivis yhteenkuuluva nippu. Tässä on turha luetella, mitkä ovat 20 pojan edarin edut verrattuna vaikka 30 pojan edariin, mutta näitä etuja on paljon ja toisinpäin taas todellisia plussia ei mielestäni ole lainkaan. Ja mitä Euroopan tilannetta tiedän, niin ei siellä vakavasti juniorityötä tekevällä seuralla ole ikäluokan edaria, jossa poikia olisi yli 20. On ns edari ja sitten ns haastajajoukkueita.

Ja mitä tulee peluutukseen taitoa ei toki saa kahlita, mutta kuten King kenny sanoo; se on pelisilmä, joka erottaa huiput muista. Ei ole kenenkään etu, että joku poika puskee yksin koko ajan, ei hahmota kenttää/kanssapelaajia - menettää pallon. Hyvä pelaaja osaa tehdä valinnan, yritänkö itse vai syötänkö. Toki pelipaikkakin tässä ratkaisee, kyllä tulee nopeasti tämänkin ikäisissä siirto ylemmäs pelaamaan, jos alimmat pojat jäävät liikaa kikkailemaan. Kärjessä pelaavilla pojilla ja keskikentälläkin on enemmän vaihtoehtoja: harhautanko vai syötänkö- lahjakas poika tekee oikean valinnan.

Hienoja, hyvin perusteltuja mielipiteitä kaikki!

En tietenkään väheksy pelisilmän merkitystä tai opettamista 'vastuulliseen' joukkuepeliin. Pienen hyökkääjänalun 'pelisilmä' saattaa vaan antaa joskus ohjeeksi haastaa se vastustajan alin pakki, yrittää omaa ratkaisua ja tehdä maali - sen sijaan että antaisi varman syötön kanssapelaajalle niin että pallo varmasti säilyy omalla joukkueella (ja välttyy sen pelätyn virheen tekeminen). Lähinnä tarkoitin että tällaista tervettä röyhkeyttä ja itseluottamusta ei saisi karsia ja lannistaa - mitä suomalaisessa joukkueurheilussa valitettavan paljon tehdään. Esim. lätkässä Suomihan on kuuluisa siitä että täällä kasvatetaan parhaat kolmos-nelosketjujen pelaajat, jotka puurtavat ja pelaavat varmasti ja virheettömästi mutta eivät myöskään voita otteluita omilla suorituksillaan. Ja missä on suomalainen Zlatan? Tuollaisen röyhkeän ja itsekkään pelurin 'temput' olisi suomalaisessa junnufutiksessa moneen kertaan karsittu ja haukuttu pois... Peräänkuulutan siis lisää 'toivotaan onnistumista'-optimismia 'pelätään virhetta'-pessimismin sijaan.

Eiköhän edustusjoukkueen koko kannata tehdä sen mukaan paljonko sopivia pelaajia on ikäluokassa. Usein rajanveto on vaikeaa taidollisella puolella eli viimeiset valinnat täytyy tehdä motivaation kautta.

Edustusjoukkueissa pitäisi pyrkiä riittävään harjoitteluun määrällisesti ja laadullisesti. Kaikkien pelaajien pitäisi pyrkiä tekemään harjoitukset mahdollisimman hyvin omalla tasollaan. Valmentaja voi tarvittaessa jakaa treeniä tason mukaisiin pienryhmiin.

Peluutus riippuu paljolti joukkueen koosta. Kahdessa ikäryhmässä samaan aikaan pelaaminen vaatii yli 20 pelaajan ryhmää, mutta mahdollistaa samalla joustavat joukkuejaot vastustajan tai turnauksen mukaan.

Kuten harjoituksissa myös peleissä pitäisi kaikkia kannustaa pelaamaan mahdollisimman hyvin omalla tasollaan, kannustaa kaikkia pelaamaan rohkeasti ja jakaa enemmän vastuuta niille jotka sitä pystyvät kantamaan. Oikea asenne on tärkeämpää kuin lopputulos ja virheitä saa tehdä mutta niistä olisi hyvä antaa myös rakentavaa palautetta. Lahjakkaammat pelaajat kehittyvät nopeammin ja se pitäisi näkyä myös kentällä (yksilösuorituksina mutta samalla joukkueen puolesta pelaamisena).

Moi